Tekstit

Neljäs viikko

Kuva
Perjantaina 23.11. lähdimme töiden jälkeen Hollantiin Rotterdamin kaupunkiin ja vietimme viikonlopun siellä. Viikonloppureissu oli todella kiva ja ihastuimme kummatkin Rotterdamiin. Maanantaina alkoi meidän toinen viikkomme ensiavussa. Heti kun pääsimme töihin, osaston johtaja laittoi meidät kiireen takia opettamaan uusille saksalaisille opiskelijoille osaston käytäntöjä. Olimme vähän yllättyneitä, mutta onnistuimme hyvin. Maanantai oli todella kiireinen, koska ambulanssi toi uusia potilaita jatkuvasti. Saimme kuulla, että tiettyinä viikonpäivinä Marienhospital on ainoa sairaala johon ambulanssit tuovat potilaita, lukuunottamatta pahoja traumapotilaita, jotka menevät suoraan yliopistolliseeen sairaalaan. Tiistaina töiden jälkeen kaksi työkaveriamme veivät meidät tutustumaan Aachenin suurimpaan sairaalaan Uniklinikumiin. Toinen työkavereistamme oli sopinut paikan johtajan kanssa, että saamme tulla tutustumaan sairaalan eri osastoihin. Sairaala oli aivan järkyttävän iso, ja ruma :D Sa

Kolmas viikko

Kuva
Maanantaina aloitimme työt ensiavussa. Ensiapu jossa työskennellään, on jaettu kirurgiseen ja kardiologiseen puoleen. Ensimmäinen päivä oli todella kiva ja mielenkiintoinen ja kaikki ottivat meidät tosi hyvin vastaan. Meidät otettiin heti mukaan töihin ja kaikki juttelivat ja kyselivät paljon. Meidät perehdytettiin todella hyvin, osasto esiteltiin ja myöhemmin työntekijät veivät meidät tutustumaan koko sairaalaan. Sairaala onkin todella paljon isompi mitä oltiin ajateltu. Ja uutena asiana tuli, että sairaalan yhdessä rakennuksessa asuu ja työskentelee nunnia :D Sairaalassa on mm. Synnytysosasto, fysioterapia, leikkausosasto, paljon erilaisia vuodeosastoja joista osa on yksityisiä. Yksityiset huoneet maksavat paljon ja muistuttavat meidän mielestä hotellihuoneita. Täällä on myös uima-allasosasto, sydänosasto ja todella paljon muuta.  Päästiin molemmat heti ensimmäisenä päivänä ottamaan EKG:tä, mittaamaan verenpainetta ja lämpöä jne. On ollut kiva kun työntekijät antavat meidän men

Toinen viikko Aachenissa

Kuva
Toinen viikko Aachenissa jo mennyt. Sunnuntaina Kölnissä järjestettiin karnevaalikauden avajaiset, jotka järjestetään aina 11.11. kello 11:11. Tapahtumaan osallistui todella paljon ihmisiä ja kaikki olivat pukeutuneet erilaisiin naamiaisasuihin. Oli hauska päästä osallistumaan ja näkemään millainen meno karnevaaleissa oli. Oltiin hankittu asut valmiiksi jo lauantaina, koska kaikki olivat varoittaneet että karnevaaleihin ei voi mennä pukeutumatta. Tultiin kuitenkin jo ajoissa kotiin, jotta saimme levätä ennen uutta työviikkoa. Toinen viikko töissä sujui paremmin kuin ensimmäinen, koska tiedettiin jo työtehtävistä enemmän ja päivät eivät kuluneet pelkästään istuen. Päästiin kummatkin auttamaan enemmän leikkaushuoneen valmisteluissa ennen leikkauksia ja niiden jälkeen. Kummatkin pääsivät tällä viikolla useamman kerran avustamaan kirurgeja leikkauksissa. Työpäivät ovat olleet todella mielenkiintoisia ja on ollut kiva päästä seuraamaan erilaisia leikkauksia. Välillä on kuitenkin vaikea ko

Ensimmäinen viikko Aachenissa

Kuva
Sunnuntaina 4.11 lähdimme aikaisella aamulennolla Helsingistä kohti Dusseldorfin lentokenttää. Perille päästyämme kaikki sujui ongelmitta ja löysimme skytrainin ja junan Aacheniin nopeasti. Aacheniin päästyämme meidän piti odottaa noin 4 tuntia että pääsemme kirjautumaan airbnb-asuntoomme. Kiertelimme hieman vanhaa kaupunkia ja kävimme syömässä paikallisessa mäkkärissä jossa ruoka oli suuri pettymys. Yllätyksenä tuli myös se, että sunnuntaisin saksassa ei ole mikään auki lukuunottamatta kahviloita ja ravintoloita. Tämän jälkeen tuli "hieman" ongelmia matkaan, kun asunnolle päästyämme avain ei ollutkaan lukollisessa laatikossa. Soitimme asunnon omistajille ja he alkoivat selvittää asiaa, ja selvisi että he olivat unohtaneet että olemme tulossa. Odottelimme ulkona reilusti yli tunnin, kunnes ovi tultiin avaamaan. Asunto oli sotkuinen, eikä roskia ollut viety edellisten asukkaiden jäljiltä. Päätimme antaa asian olla ja siivosimme asunnon itse lattiasta kattoon. Olimme todella vä